16 kesäkuuta 2010

Paluu



Tänään on oikeastaan ensimmäinen päivä, kun olen ehtinyt, jaksanut ja ennenkaikkea halunnut tehdä käsitöitä. Siis Potun syntymän jälkeen. Olen minä pitkillä automatkoilla hiukan neulonut aiemminkin. Tänään olen kuitenkin Potun unosien aikoina ehtinyt jo leikkelemään kankaitakin sekä neulomaan hiukan. Neulomuksen olisi tarkoitus valmistua ristiäisiin mennessä, joita vietämme juhannuksen jälkeen sunnuntaina. Pottusella on ikää jo yli kuusi viikkoa ja tyttö kasvaa ihan mahottomasti niinkuin nyt tuollaisen kuuluukin. Neljän viikon neuvolassa neuvolantäti kirjoitti neuvolakorttiin "hymytyttö". Ja sellainenhan se onkin, hymyilevä ja enimmäkseen tyytyväinen tyllerö. Nukkuu kädet levällään. Ihana (vieläkin!).

2 kommenttia:

  1. Oho, katsoin jo että onpas siinä samanlainen neulos menossa kuin mullakin.

    Minnuu on molemmilla kerroilla ristiäisissä alkanut itkettämään just siinä kohdassa kun pastori sanoo mukulan nimen. Glumps, nyyhkis.

    VastaaPoista
  2. Meidän pikkulikka puristaa kädet koko ajan nyrkkiin, peukku tulee etusormen ja keskisormen välistä. Ja sormenväleihin hilautuu nukkaa.

    Ihana Pottu!

    VastaaPoista

Kiitos kun jätät sanasen!